Johtoryhmä

Toimitusjohtaja Jyrki Keinänen, +358 40 662 5662, jyrki.keinanen@ains.fi

Jyrki on A-Insinöörien toiminnan keskusmoottori, ideoija ja sparrari.  ”Selkeillä toimintatavoilla, korkeilla tavoitteilla ja hyvällä johtamisella on merkittävä rooli sekä palvelukokemuksen että työviihtyvyyden parantamisessa, joten näihin panostan työssäni. Kun pidämme huolen siitä, että asiantuntijoillamme on innostavia haasteita ja he viihtyvät työssään, on selvää, että he pitävät hyvää huolta myös asiakkaistamme.”

 

Toimialajohtaja rakennuttaminen, myyntijohtaja Juhani Karhu, +358 40 593 3783, juhani.karhu@ains.fi

Juhanin vastuulla on yli sata rakennuttajaa. ”Olemme asiakkaan asiantuntija ja edunvalvoja hankkeen kaikissa vaiheissa. Meiltä saa aina hankekohtaisesti räätälöidyn palvelun.”

 

 

Toimialajohtaja rakennesuunnittelu Timo Leppänen, +358 40 5696 123, timo.leppanen@ains.fi

Timon vastuulla on lähes 300 henkeä rakennesuunnittelun äärimmäistä taitoa vaativalla saralla. "Teknisen osaaminen ja innovatiivisuuden lisäksi haluamme auttaa osaltamme kaikkia projektin osapuolia onnistumaan, aikataulussa ja virheettömästi".

 

Toimialajohtaja kallio- ja ympäristösuunnittelu Timo Saanio, +358 40 506 5671, timo.saanio@sroy.fi

Timon vastuulla on lähes sata henkeä maanalaisten kalliorakennuskohteiden suunnittelussa ja ydinjätehuollon asiantuntijatehtävissä. "Ensisijainen tavoiteeni on, että hyvä ja asiantunteva porukkamme pysyy kasassa. Haluamme olla myös jatkossa Suomen paras työpaikka ja osaaja toimialallamme."

 

Toimialajohtaja infrasuunnittelu Vesa Järvinen, +358 40 652 9898, vesa.jarvinen@ains.fi

Vesan vastuulla on infrasuunnittelun liiketoiminta suunnittelu-, pohjatutkimus- ja mittauspalveluineen. ”Heittäydymme hankkeisiin puron ylityksestä valtatien linjaukseen vahvan asiantuntemuksen omaavalla tekijäporukalla hyödyntäen yrityksemme laaja-alaista osaamista. Innovatiivinen organisaatio, jossa on avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, tarjoaa erinomaisen perustan asiakkaan asiantuntijakumppanina toimimiselle. Tämä kirkkaana mielessä suuntaamme kohti uusia haasteita.”

 

Hallituksen puheenjohtaja Heikki Käkönen, +350 400 834 198, heikki.kakonen@ains.fi

Hallituksen puheenjohtajan tehtävien lisäksi Heikki vastaa muun muassa A-Insinöörien kasvustrategian toteutumisesta. "Meillä on hyvä asema kaikilla neljällä toimialallamme ja tavoitteemme on jatkossakin kasvattaa ja laajentaa näitä toimialoja."

 

Henkilöstöjohtaja Katriina Hälikkä, +358 40 352 5070, katriina.halikka@ains.fi

Katriina vastaa henkilöstöpalveluistamme. HR-strategian mukaisesti "It´s all about the People". Tavoitteena on luoda A-Insinööreistä omalla toimialallaan Suomen TOP 3 -työnantaja, josta löytyy osaavimmat tekijät. Henkilöstöfuktion tehtävänä on tukea liiketoimintaa omalla asiantuntijuudellaan ja luoda A-formaattia tukevia yhteisiä toimintatapoja. "Tärkeimmät kehittämiskohteet omasta näkökulmastani ovat osaamisen johtaminen, oikeat henkilöt oikeilla paikoilla ja henkilöstön tyytyväisyys."

 

Talousjohtaja Ilkka Hyssy, +358 40 662 5282, ilkka.hyssy@ains.fi
 
Ilkan vastuulla on A-Insinöörien talousasiat. Sisäinen ja ulkoinen laskenta, raportointi ja talousosaston prosessit ja niiden kehittäminen ovat jokapäiväistä työsarkaa. ”Tiukka talouden ohjaus ja analysointi tänään edesauttaa meitä pärjäämään kilpailussa huomenna.”

 

 

Tekninen johtaja Olli Saarinen, +358 400 654 209, olli.saarinen@ains.fi

Laadukas suunnittelu ja rakentaminen, siinä Ollille tärkeimmät asiat hänen työssään. "Toimintajärjestelmän noudattaminen ja jatkuva kehittäminen varmistetaan sisäisillä ja ulkoisilla auditoinneilla sekä henkilöstöltä ja asiakkailta saadulla palautteella."

 

Tietohallintojohtaja Arto Möttönen, +358 40 526 9680, arto.mottonen@ains.fi

Arton tontti on laaja. Hän vastaa ICT:n hallinnasta ja kehityksestä sekä konsernin ohjelmistolisenssiomaisuudesta sekä VDC/BIM:n eli tietomallinnuksen hyödyntämiskokonaisuuden hallinnasta. "Tuemme asiakkaitamme, suunnittelijoitamme ja rakennuttajiamme tietomallinnuksen tehokkaassa käytössä.”