- Tiesin, että A-Insinöörit on hyvämaineinen rakennusalan yritys ja tehtävänkuva vaikutti minulle sopivalta. Hain ja onnekseni tulin valituksi, Arto kertoo A-Insinöörit-uransa alkumetreistä.
Arto kertoo, että yrityksen kasvaessa hänen tehtäväkenttänsä on laajentunut ja työ on entistä monipuolisempaa. Työssä korostuu yhteydenpito moneen suuntaan.
- Jos voisi kuvata jonkinlaisen normaalityöpäivän kuuluisi siihen koulutusten järjestämistä täällä meillä, yhteydenpitoa ohjelmistoalan toimijoihin, ohjelmien asennuksia, käyttäjätukena toimimista ja muuta ennakoivaa ja valmistelevaa ICT-alaan liittyvää työtä, hän sanoo.
Haasteena, mutta myös eräänlaisena innoittajana Arto pitää alan kehityksen seuraamista ja alan uusiin asioihin perehtymistä. Työ on Arton mukaan laajemmassa merkityksessä myös rakennusalan kehitystyötä ja siksi hän pitää tärkeänä uusiin asioihin perehtymistä. Hän painottaakin, että hyvä suunnittelujärjestelmä on sekä suunnittelutoimiston että A-Insinöörien asiakkaiden etu.
- Pidän työstäni todella paljon. Tämä on sitä, mitä haluan tehdä ja mukavasti olen tehtävänkuvaa saanut muokata omanlaisekseni. Näen kyllä varmasti, että tämä on työpaikkani jatkossakin, Arto painottaa.
Lue Teklan artikkeli: Hyvä järjestelmä on myös suunnittelutoimiston asiakkaan etu
